Pelaajauutisia

Niko Pihkala vahvistaa LiTi E-06 joukkuetta syyskauden harjoituksissa ja mahdollisissa harjoitusotteluissa. Joulutauon jälkeen Nikon edustusoikeus siirtyy LiTille. Kevätkaudella Niko edustaa LiTiä myös sarjapeleissä.

Tulevana sunnuntaina 5.11. LiTi tukee Titaaneja kahdella lainapelaajalla. Atte Norokorpi ja Lauri Nikunen pelaavat Titaanien riveissä kaksi -07 ikäluokan ottelua KY-80:aa vastaan.

Uusia harrastajia mahtuu vielä E-07 joukkueeseen!

LiTin E-07 joukkueessa on vielä tilaa uusille harrastajille. Joukkueen ikähaarukka on noin 2006-2008 syntyneet, mutta mukana on myös vanhempia ja nuorempia harrastajia. Paras tapa tutustua Tiikereihin ja uuteen mukavaan harrastukseen on tulla seuraamaan joukkueen harjoituksia ja jututtamaan valmentajia Valkealan jäähalliin. Samalla voidaan sopia harjoittelun aloittamisesta omilla tai seuran lainavarusteilla.

Muutamien harjoitusten kokeilujakso ei maksa mitään. Joukkueiden varustekopissa on tarjolla edullisia käytettyjä jääkiekkovarusteita, joten harrastuksen aloittaminen ei välttämättä ole lainkaan kallista.

Uusi kausi käyntiin pienillä muutoksilla

Kausi 2017-2018 on käynnistynyt säännöllisen jääharjoittelun muodossa.

Tällä kaudella LiTissä on kaksi joukkuetta, E-06 ja E-07. Molemmat joukkueet harjoittelevat ainakin elo- ja syyskuun samoissa jääharjoituksissa.

E-06 pelaa syyskuun aikana viikottain harjoitusotteluita lähialueen joukkueita vastaan. Ensimmäinen harjoitusottelu pelataan Haminassa 2.9.2017 kun vastassa on kovatasoisempaan AAA-sarjaan siirtynyt KY-80. Kaikki harjoitusottelut ja harjoitukset näkyvät tapahtumakalenterista.